Riittämättömyys on väistämätön osa vanhemmuutta – ja se on hyvä asia
Riittämättömyys ja ruutuaika nousivat pienten lasten vanhempien suurimmaksi huolenaiheeksi Vidan teettämässä kyselytutkimuksessa. Vitamiinien lisäksi haluamme tarjota tukea ja eväitä perheiden arkeen. Paneuduimme aiheeseen yhdessä tietokirjailija, kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallion kanssa. Kyselyn mukaan 36 % vanhemmista kokee riittämättömyyden tunnetta.
Maaret Kallio / Syyskuu 2023
Muistan edelleen tarkasti erään vuosien takaisen pimeän joulukuun aamun. Lauantaista huolimatta herätyskello soi aikaisin aamulla lapsen itsenäisyyspäiväjuhlan esiintymisen vuoksi. Pitkä syksy oli jo vaatinut verojansa. Kesäloman keveydestä tuntui olevan ikuisuus ja jouluun oli yhä matkaa – ja ennen kaikkea tekemistä riitti.
Syksy oli ollut tavanomainen ilman suuria elämänmurheita, mutta silti lauantaiaamun herätys teki tiukkaa. Takaraivoissa tikittivät loputtomat koulun ja päiväkodin viestit, eväsleivät, pieneksi käyneet kurahaalarit, seuraavan viikon työmatka, kuopuksen korvat, luistimien teroitus, uimakamat esikoiselle ja sähköpostien päättymätön jono. En pysty, ajattelin väsyneellä mielellä. Miten nuo muut pystyvät?
Perille saavuttuamme lapsi juoksi harjoituksiin intoa puhkuen. Kavereiden kasvot loistivat ilahtuneina vastassa. Pienet koululaiset ihastelivat reppuihinsa pakattuja eväitä ja ihmettelevät yhteneväisiä esiintymisasujaan. Vanhempien kasvot olivat totisemmat, etenkin yhden äidin. Pitkän toppatakin alta vilkkui yöpuvun valkea helma, kun äiti kääntyi tiiviisti minua kohti.
”Eihän tähän kukaan pysty!” me nauroimme yhdessä,täynnä armoa, ymmärrystä, vertaisuutta ja turvaa.Ja olkoon niin!
”En pysty tähän, en todellakaan pysty!” hän parahti dramaattisesti. ”On lätkäharkkaa, viulutuntia, palaveria, katsastusta, putkimiestä, leirikoulua, joululahjaa ja eläinlääkäriä. Muista tämä ja muista tuo, lisää nämä ja rakenna nuo! Tiedätkö, MINÄ EN VAAN PYSTY!” hän miltei huusi – ja alkoi heti perään nauraa.
Tiesin todellakin tunteen kaikkinensa, kuten moni muukin. Nopeasti joukkoon liittyi lasten liepeiltä muutama muukin vanhempi, aivan samoin tunnelmin. ”Eihän tähän kukaan pysty!” me nauroimme yhdessä, täynnä armoa, ymmärrystä, vertaisuutta ja turvaa. Ja olkoon niin!
Vaikka muistosta on vuosia, se kantaa minua vanhempana yhä. Väsyneenä kunkin mieli muuttuu kielteisemmäksi ja kärjistyy, jolloin on vaikeampi nähdä hetkeä kauemmaksi ja metsää puilta. Huonolla mielellä ja oman riittämättömyyden kourissa räpistellessä on helppo hetken uskoa, kuinka muut vanhemmat suoriutuvat. Tekevät kaiken itse, ovat loputtoman lehmänhermoisia, jaksavat ja muistavat, pystyvät ja kestävät.
Vaikka aivan hyvin tiedämme, ettei kukaan meistä pysty täydellisyyteen, silti hetkittäin mieli horjahtaa – etenkin elämämme tärkeimmän tehtävän, vanhemmuuden äärellä.
Riittävyyden pohtiminen on tärkeää
Riittämättömyyden tunne on hyvin tavallinen vanhemmuuteen liittyvä tunne, ja joka ikiselle tuttu. Huoli omasta riittämättömyydestä nousi yhdeksi vanhempien suurimmaksi huolenaiheeksi Vidan teettämässä pienten lasten vanhemmille suunnatussa kyselytutkimuksessa. Osaanko olla riittävän hyvä vanhempi? Osaanko auttaa lastani tunnetaidoissa? Osaanko toimia vanhempana oikein älylaitteiden kanssa?
Oman lapsen hyvinvointi ja hyvän elämän turvaaminen on vanhemmalle äärimmäisen tärkeää. Samalla vanhemmat ovat hyvin tietoisia, että niiden toteutumisesta on vanhempana suuresti vastuussa. Sisäiset ja ulkoiset vaatimukset vanhemmuudelle ylittävät paikoin reippaasti kohtuuden rajat. Loputtomien pilkkujen viilaamisessa voi unohtua kaikkein tärkein, joka usein vaikeina aikoina ja kovissa tilanteissa nopeasti kirkastuu. Tärkeintä on olla me, jaksaa rakastaa ja rajata, pikkuseikoista viis.
Vanhemmuuden vastuun edessä aikuinenkin kokee usein itsensä pieneksi: miten minä, ihan tavallinen ihminen voin vastata näin suuriin kysymyksiin? Mitä todennäköisimmin aivan riittävän hyvin. Lapsi ei tarvitse vanhemmaltaan täydellisyyttä, vaan ihmisyyttä. Lapselle merkittävää on aikuisen kyky sietää suhteellisen rauhassa suuriakin tunteita. Pettymyksiä, suruja tai suuttumuksia ei tarvitse estää tai ehkäistä, mutta niiden kanssa lapsi tarvitsee aikuisen vakaata tukea.
Tärkeintä on olla me, jaksaa rakastaaja rajata, pikkuseikoista viis.
Riittävyyden pohtiminen on monella tapaa vanhemmuudessa hyvä asia. Lapsen kannalta on olennaista, että vanhemmalla säilyy pohdiskeleva ja lämpimän utelias mieli sekä itseään että lastaan kohtaan. Sen avulla vanhempi jaksaa pohtia eri ikävaiheissa ja haasteissa aina uudelleen: Mitä lapseni mahtaa tarvita eniten tällä hetkellä? Mistä tunteissa ja oloissa mahtaa olla syvemmiltään kyse? Missä minua vanhempana tarvitaan tällä hetkellä eniten?
Vanhempana saa ja kannattaakin olla sopivasti epävarma, mutta sen rinnalle tarvitaan paljon luottamusta, armollisuutta ja muidenkin tukea.
Juuri levollisesti epävarma vanhempi pysyy hereillä lapselleen, eikä tiedä kaikkea tämän puolesta. Lupa kasvaa yhdessä, oppien, mokaten ja korjaten on tärkeä osa vanhemman ja lapsen suhteessa. Kun voi olla sovussa oman riittämättömyytensä kanssa, alkaa riittävyys paradoksaalisesti kantaa enemmän.
Toistuvat kokemukset siitä, että ymmärrän lastani, osaan auttaa häntä ja koemme iloa yhdessä vahvistavat sekä lasta että aikuista. Hankaluuksissa vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmalle, mutta se on jaettavissa muiden aikuisten kanssa. Tutkimuksessakin tuli esille, että vanhemmat kokivat saaneensa neuvoja ja tukea ennen kaikkea vertaisiltaan, mutta myös neuvolasta, koulusta ja päiväkodista. Vanhemmuus ei olekaan yksilölaji, vaan siinä riittää ehdottomasti parhaiten yhdessä.
Valittu riittämättömyys vie arvokkaimman äärelle
Riittävä voi olla vain hetken kerrallaan ja rajatuilla alueilla, ja siksi omia voimavaroja on annettava harkitusti etenkin silloin, kun elämässä on monta asiaa kerrallaan meneillään. Moni tunnistaa syyllisyyttä asioista, joihin aika tai voimavarat eivät riitä. Syyllisyys on tunteena tärkeä, ikään kuin kompassi, joka auttaa suuntaamaan toimintaa ja aikaa paremmin. Kohtuuton syyllisyys ja mahdottomat tavoitteet vanhempana käyvät kuitenkin uuvuttaviksi. Vanhempana on tärkeää pohtia, missä syyllisyyttä tai riittämättömyyttä sietää paremmin, ja mitkä taas ovat elämässä juuri nyt niin tärkeitä asioita, että niille tahtoo antaa enemmän.
Valittu riittämättömyys on siedettävämpää ja jopa tärkeää. Silloin on tehnyt valintoja niiden asioiden puolesta, jotka ovat kaikkein arvokkaimpia.
Lapsen näkökulmasta katsottuna vanhemman riittävyys löytyy hyvin eri asioista, kuin aikuisen silmin katsottuna. Voi auttaa, jos malttaa miettiä itseään lapsena ja omia vanhempiaan lapsen näkökulmasta hetken aikaa. Mitä sinä mahdoit kokea lapsena vanhemmissasi tärkeimpänä? Minkä puuttuminen tai minkä tapahtuminen tuntui sinusta lapsen silmin katsottuna haavoittavimmalta?
Lapsi tarvitsee aikuista,joka sietää omaa epätäydellisyyttäänja kantaa siitä vastuun.
Moni muistaa tärkeimpänä jaetut kokemukset, lempeät läsnäolon hetket tai yhteisen hassuttelun. Sen, että sai turvaa juttelemalla tai syliin kapuamalla. Sen, että touhuttiin yhdessä jotain varsin arkista. Surun kokemukset ovat toisaalla. Tavallisesti lapsuudesta jäänyt kaipuu ei koske vain fyysistä poissaoloa, vaan usein juuri henkistä läsnä olemattomuutta tai vaikeiden asioiden jakamattomuutta. Jos omassa lapsuudessa on jäänyt paljon vaille huomiota, voi oma vanhemmuuskin tuntua vaikeammalta. Tukea saava vanhempi on aina vahvempi vanhempi. Joskus tueksi riittää oma kumppani, ystävien vertaisuus, isovanhempien konkreettinen apu tai neuvolan neuvot. Toisinaan tarvitaan enemmän apua, jonka hakeminen on ehdottomasti osa hyvää vanhemmuutta.
Sekin voi jo helpottaa, kun voi yhdessä puhua siitä, että on vaikea puhua. Yhdessä ihmettely on vanhemmuutta parhaimmillaan. Vaikka puhumme paljon pikkulapsiajan vanhemmuudesta, tukea, tietoa ja mahdollisuuksia vaikuttaa vanhempana on luvassa huomattavasti pidemmällä aikajänteellä. Tärkeää ei ole se, että asiat menisivät aina nappiin, vaan se, että hankauksia tai puutteita voi korjata, vaikka läpi elämän.
Jos perheessä voidaan jutella hankaluuksista yhdessä, on se valtava voimavara ja turvan tekijä. Lapsi tarvitsee aikuista, joka sietää omaa epätäydellisyyttään ja kantaa siitä vastuun. Lämmin suhtautuminen omaan inhimillisyyteen on tärkeä malli lapselle, jolla se on itselläänkin vielä joskus edessä.
Vaali laitteetonta aikaa ja arvosta tylsyyden taikaa
Tätä aikaa kuvaa erittäin hyvin tutkimuksessa voimallisesti esiin noussut vanhempien huoli älylaitteiden käytöstä ja niiden rajoista. On hyvä merkki, että asia pohdituttaa vanhempia, mutta käytännön keinoja kaivataan vielä enemmän. Älylaitteet ovat kiehtovuudessaan myös melkoinen haaste sekä lapsille että aikuisille. Vanhempana on otettava kantaa ikään kuin kahteen suuntaan: sekä omaan laitteiden käyttöön että lasten laitteiden käyttöön, jotka myös liittyvä yhteen. Huolet liittyvät vanhemmilla rajoihin ja niiden asettamiseen. Miten rajata lapselta laitetta, jonka käyttäminen tuo helpotusta ja joskus niin kaivattua taukoa? Miten asettaa sääntöjä, jotka voivat tuottaa lapselle pettymystä ja harmia?
Aihe palaa monella tapaa vanhemman omiin riittävyyden kokemuksiin ja huoliin tunnetaitojen osaamattomuudesta. Voi olla houkuttelevaa antaa periksi tai jättää rajaamatta, jos sillä kokee säästyvänsä riidoilta, väännöiltä tai sitkeyttä vaativilta neuvotteluilta. Mitä väsyneempi vanhempi on, sitä vaikeampaa kärsivällinen rajaaminen ymmärrettävästi on. Moni myös miettii, onko vanhempana oikein toimia oman lapsen halua vastaan ja tulisiko hyvän mielen vuoksi antaa periksi.
Mieli kannattaakin palauttaa siihen,mitä lapsi tarvitsee, eikä niinkään siihen,mitä lapsi haluaa.
Tutkimuksessa vanhemmat näkivät lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeimmäksi unen ja levon, terveellisen ruuan, hyvän ja turvallisen kodin, rakkauden ja läheisten ihmissuhteiden merkityksen. Vanhemmat ovat vastauksissaan tärkeimpien asioiden äärellä. Mieli kannattaakin palauttaa siihen, mitä lapsi tarvitsee, eikä niinkään siihen, mitä lapsi haluaa. Tarpeen ja halun ero on usein suuri. Voimme haluta valvoa, mutta tarvita unta. Voit haluta herkkuja, mutta todellisuudessa tarvita kunnon ruokaa. Lapsi voi haluta olla yötä myöten laitteilla, mutta tarvita vanhemman turvallisen jämäköitä rajoja.
Rakkaus on paljon myös sitä, että uskaltaa seistä takaseinänä, jota vasten lapsi voi turvallisesti pallotella. Enemmän kuin laitteita, lapsi tarvitsee yhdessä oloa, tärkeitä tylsyyden hetkiä ja luovan leikin syntymistä.
Riittävyys, rajat ja rakkaus ovat vanhemmuuden ytimessä ja kaikki kolme ehdottomasti tärkeimmän puolella, eli lapsen hyvinvoinnin rakentajia. Niin kuin lapset tarvitsevat turvaa vanhemmistaan ja lempeää lujuutta tärkeimpien asioiden puolesta, myös vanhempi tarvitsee rauhaa ja luottamusta itsessään ja toisilta. Uskoa siihen, että olen riittävän hyvä lapseni vanhempana, vaikken ole täydellinen, osaa tai jaksa kaikkea ja vaikka tiedän omat monet puutteeni.
Lopulta tärkein elämässä, ja vanhemmuudessa, löytyy pienestä piiristä: uskalluksessa olla aidosti läsnä toisella ja itselle. Taidossa katsoa yhdessä lapsen suurin silmin elämän ihmeitä, tarjota tukea kyyneleissä – pysähtyä elämään yhdessä toistemme turvana.
Löydökset perustuvat Crowst Oy:n Suomessa toteuttamaan valtakunnalliseen Vidan teettämään kyselytutkimukseen, johon vastasi 500 18–60-vuotiasta vanhempaa, joilla on alle 10-vuotiaita lapsia. Kyselyyn vastasi Crowst Oy:n vastaajat älypuhelimillaan. Kysely toteutettiin 27-28.3.2023. Paneuduimme aiheeseen yhdessä Lastenklinikoiden Kummien ja tietokirjailija, kouluttajapsykoterapeutti Maaret kallion kanssa. Vitamiinien lisäksi haluamme tarjota tukea ja eväitä perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Koko perheen pehmonallet nyt päivittäistavarakaupoissa
